Uusimmat jutut eli paikallisuutiset

 Terveiset eerikkilän leiriltä !
Alina ylitti seipäässä 2.45 ja muutkin onnistuivat hyvin,
aluksi juostiin tuttuun tapaan 20.n lentävät.
sitten punttisalin kautta iltapalalle ja  uimaan,
avantotoiveitakin oli mut kyllä sisällä pysyttiin. 
Aamulenkki oli vapaaehtoinen,hmm vaikuttikohan osallistujiin :)
Aamupalan jälkeeen hiki pintaan pelaten jonka jälkeen taas kukin tahollaan,juoksuja,hyppyjä
ja moukaririnkikin oli käytössä kun pakkanen laski.
Leirimme sai mukavan päätöksen kun samaan aikaan ruokailuun
tuli maamme parhaimpia futareita.
Kiitokset Sami Hyypiälle joka suhtautui tyttöporukkaamme
mukavasti,riitti bussissa tunnelmaa raskaan leirin jälkeen !

PM - Hallikilpailut T/P15 kilpailtiin 4.-5.2.
Kilpailuihin osallistuivat:seiväsh. Alina ja Erika,
pituush. Aleksia ja Juulia, kuulant. Janica ja 60m. Aleksia.
Charlotta joutui jättämään kisat väliin sairastumisen johdosta.
Tytöt tekivät hyviä tuloksia ja omia ennätyksiä.

Tuisku on myös facebookissa. Käy tykkäämässä.
Tämä on kuitenkin ensisijainen tiedotuspaikka.

TUISKUN JUOKSUKOULU !
 Viikoittainen yhteislenkki 2012 
 SUNNUNTAINA    
 KLO.11 VAHDON SEURANTALOLTA.

Juoksukoulu sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille. Lapsille ja aikuisille.
Voit valita kuntosi mukaan lyhyemmän tai pidemmän reitin.
Vauhti ja matkat sopivat kaiken tasoisille kuntoilijoille.
Juoksukoulussa opit juoksutekniikkaa ja kohotat kuntoasi.

Säännöllisellä harjoittelulla voit parantaa terveyttäsi
ja saada paremman yleiskunnon jaksaaksesi paremmin arjessa.

Tervetuloa kaikki mukaan kohottamaan kuntoa!

Tuiskun kuntopiiri/pallojumppa aikuisille 
maanantaisin klo 20.00 -21.00, maksu 3 e/kerta.
Vetäjänä Jatta Ihanmäki 040-8310707.
Aikuisten liikunta on tarkoitettu yli 15-vuotiaille naisille ja miehille.
Osallistumismaksu on 3€/kerta, joka maksetaan tunnin alussa vetäjälle.
Salivuoro pysyy samana läpi talven.
Omat jumppapallot ja juomapullot mukaan.

Lähitulevaisuudessa siintää jo seuramme 100 -vuotisjuhlat (toukokuu 2013).

Urheilijoiden pyynnöstä olemme hankkineet seura-asuksi
Vahdon Tuisku painatuksella varustettua
college -hupparia ja -housuja.
Koot 116-164 ja S-XL. Eli myös vanhemmille..
Kysy valmentajilta!
Huppari on harmaa, housut mustat.

Myös Tuiskun kilpailupaitoja tilattavissa!
Tilaukset ja tiedustelut Merja Virtaselta puh. 0500-957699.

Varustepörssi -linkkiä kehitetty. Käy tutustumassa!